torstai 31. elokuuta 2017

Juustokakku ilman pohjaa


Silmiini osui yhtenä päivänä nettiä selatessani jännä resepti. Juustokakku ilman pohjaa. No, tottakai sitä oli kokeiltava ja toden totta- ei kakku välttämättä pohjaa kaipaakaan- yleensähän se täyte onkin kakun paras osio. Tähän kakkuun tein limen makuisen päällisen, mutta ihan yhtä hyvin olisi voinut maustaa vaikkapa sitruunalla, taikka appelsiinilla. Tämän kakun kaverina voisi tarjota kyllä mansikkaista mansikkamelbaakin...namskis ja hörpsis 😋

Kakku:
450g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
1,25dl sokeria
0,7dl kermaa
2rkl gluteenitonta jauhoseosta (tai vehnäjauhoja, ellei tarvitse olla gluteeniton)
2 kananmunaa
1,25dl ranskankermaa
1/2 vaniljatangon siemenet

Pinnalle:
125g ranskankermaa
2rkl tomusokeria
hieman limen mehua

1. Sekoita kaikki kakun ainekset kulhossa sekaisin joko vatkaimella, tai sauvasekoittimella. Kaada kakkumassa leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halk.20cm), josta reunat on suihkutettu vuokaspraylla.

2. Laita kakku uuniin 150 asteeseen 30 minuutiksi. Pudota lämpötilaa sitten 120 asteeseen ja paista vielä toiset 30 minuuttia. Jätä kakku sitten uuniin, jälkilämpöön tunniksi.

3. Jäähdytä kakku ja anna sen tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irroita kakku sitten vuoasta ja laita tarjoilualustalle.

4. Vaahdota ranskankerma, joka on maustettu tomusokerilla. Lisää hiukan limen mehua, mutta ei liikaa- muuten kerma ei vaahdotu. Nostele vaahtoa sitten kakun pinnalle ja koristele esim. limen kuorisuikaleilla.

tiistai 29. elokuuta 2017

Suklaaspiraalit


Minulta on kyselty useaan otteeseen, että kuinka näitä suklaakiehkuroita/spiraaleja tehdään. Nyt tässä ohje näihin.
Kannattaa käyttää kuorrutesuklaata, jollei osaa suklaan temperointia oikein (en osaa itsekään!) 😁 Sitä löytyy googlettamalla leivontatarvikekaupoista. Jos jokin asia näissä jää askarruttamaan, laita kommenttia alle, niin yritän vastailla. 


Tässä tarvikkeet, jotka näiden valmistukseen siis tarvitaan. Sulatettua kuorrutesuklaata, leivinpaperia, valkoinen raappa/ tai palettiveitsi, kuvioraappa, sekä reunakalvoa (n.20cm pätkiä). 


Levitä reunakalvon päälle ohut, mutta läpinäkymätön kerros suklaata. Reunakalvon tulee olla niin päin, että reunat nousevat hieman ylöspäin . Ole suht nopea- suklaa "jämähtää" nopeasti.


Vedä kuvioraapalla raitoja koko reunakalvon mitalla. Paina niin kovasti, että suklaaseen jää kunnon vaot.


Käännä spiraalit sitten rullaksi leikkuulaudan päälle, kuvan osoittamalla tavalla. Anna jähmettyä hetki ja siirrä sitten hetkeksi pakastimeen (3min.). Irroita sitten spiraalit "vetämällä" kalvon reunoista varovasti. Kannattaa napsaista "päät poikki" ennen koristeiden asettelua...itse unohdin ne näistä nyt siistiä 😊


maanantai 28. elokuuta 2017

Mustikka-marenkileivos


Meinasin leipoa mustikkapiirakan, kun teki mieli jotakin tosi mustikkaista. Sitten alkoi ajatus karkailla ja kehittelinkin tällaisen ihastuttavan herkun! Ainakin omaan suuhuni nämä olivat todellatodella herkullisia! Työvaiheita on muutama, mutta nekin helpohkoja. Kerralla saat 12kpl näitä herkkuja 😍

Pohjat: 150g voita 1dl sokeria 1,5dl kaurahiutaleita 3dl vehnäjauhoja 1tl leivinjauhetta

Täyte:
5dl mustikoita
2dl hyytelösokeri multia 
2 liivatetta

Marenki:
3 kananmunan valkuaista
2,5dl sokeria
1dl vettä

1. Suihkauta muffinssipellin koloihin vuokasprayta. Vaahdota voi ja sokeri keskenään kevyesti. Lisää muut pohjan aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.  Muotoile taikina tangoksi ja ota siitä paloja niin, että saat vuorattua muffinssipellin kolot ohuesti taikinalla (varo, ettei tule reikiä!). itse tein pieniä palloja, jotka litistin. Laitoin "littanan" kolon pohjalle ja nostin taikinaa sormilla reunoille varovasti. Taikinaa jää hieman yli.

2. Paista pohjia 200 asteessa n. 10 minuuttia, tai kunnes alkavat näyttää kauniin ruskeilta.
Anna pohjien jäähtyä täysin ennen irroittamista. Irroita varoen- särkyvät herkästi.

3. Laita liivatteet likoamaan. Kiehauta kattilassa mustikat. Lisää hyytelösokeri ja kun seos on kiehahtanut, lisää joukkoon liotetut, puristellut liivatteet. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

4. Kiehauta marengin sokeri ja vesi kattilassa 120 asteiseksi. Vatkaa sillä aikaa valkuaiset vaahdoksi. Kun sokeriseos on tarpeeksi kuumaa, liruta se ohuena nauhana valkuaisen joukkoon, samalla vatkaten. Jatka vatkaamista niin kauan, että marenki on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi.

5. Täytä kupit mustikkahyytelöllä ja pursota pinnalle aimo kasa marenkia. Ruskista marengin pinta tohottimella kauniin rusehtavaksi ja koristele leivokset mustikoilla, sekä sitruunamelissan lehdillä.

torstai 24. elokuuta 2017

Suklaamoussekakku


Leivoin lauantain Pop up -kahvilaani eilen mustaherukka-suklaajuustokakkua. Suklaamoussea tulikin hiukka liikaa, joten tökkäsin sen hätäpäissäni tällaiseen ihanaan silikonivuokaan. Tänään suihkautin päälle hiukka suklaasprayta...ja tsadaa! minulla oli iltakahville kakku valmiina. Nämä vuoat ja tuo spray- niillä saa kullä ihmeitä aikaiseksi 😁

Suklaamousse:
2dl laktoositonta vispikermaa
175g maustamatonta tuorejuustoa (laktoositon)
200g tummaa suklaata
0,5dl sokeria
1tl vaniljauutetta (tai vaniljasokeria)
2 liivatetta
3rkl vettä 
 
Pohja:
6 oreo-keksiä
25g voita
 
1. Laita moussen liivatteet likoamaan. Sulata suklaa. Vatkaa sitten kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto ja suklaa keskenään. Yhdistä tuorejuusto-suklaaseos ja vatkattu kerma, kevyesti nostellen sekaisin. Mausta sokerilla, sekä vaniljasokerilla. Kiehauta sitten tilkka vettä kattilassa ja lisää liotetut, puristellut liivatteet joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana moussen joukkoon. Kaada mousse sittensilikoniseen muoto-vuokaan.
 
2. Hienonna keksit ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään.  Painele pinnalle keksi-voiseosta ja pakasta vähintään neljä tuntia. 

3. Irroita kakku vuoasta ja suihkuta pintaan suklaasprayta. Koristele haluamallasi tavalla.



keskiviikko 23. elokuuta 2017

Tomaattinen focaccia


Leivoin tänään ihan älyttömän herkullista, tomaattista focacciaa, eli köyhän miehen pizzaa. Taikinasta tulee mukavan vaaleanpunainen, tomaattimehusta johtuen. Tähän voi käyttää pinnalle vaikkapa viipaloitua oliivia, erilaisia juustoraasteita, tuoreita yrttejä, tai mitä nyt mieleen juolahtaa. Itse laitoin pinnalle Aurajuustomurua, kirsikkatomaattia, sekä tuoretta timjamia. Pinta sivellään reilulla määrällä hyvää oliiviöljyä. Pistäpä tämä testiin! 👍

2 leipää

Taikina:
2,5dl tomaattimehua
20g hiivaa
375g vehnäjauhoja
1tl suolaa
35g durumjauhoja, tai 00-jauhoja (tai vehnäjauhoja lisää)

Pinnalle:
oliiviöljyä
Aurajuustoa (tai sormisuolaa!)
viipaloitua kirsikkatomaattia
tuoretta timjamia/rosmariinia

1. Laita kaikki taikinan ainekset yleiskoneen kulhoon ja vaivaa taikinaa n.4 minuuttia, tai kunnes taikina irtoaa täysin kulhon reunoilta ja on kimmoisaa.

2. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja peitä liinalla. Anna taikinan levätä n. vartti.

3. Puolita taikina ja tee taikinasta kaksi littanaa soikiota kaulimen avulla. Anna kohota liinan alla n.40-45 minuuttia.

4. Sivele leivät reilusti oliiviöljyllä ja painele sormilla koloja leipään. Ripottele pinnalle reilusti Auramurua. Asettele pinnalle muutamia kirsikkatomaatin siivuja/ puolikkaita. Nypi pinnalle esim. tuoretta timjamia.

5. Paista leipiä 230 aseteessa n. 10-12 minuuttia, tai kunnes focacciat ovat kauniin ruskeita. Nauti hieman lämpiminä.

tiistai 22. elokuuta 2017

Mustaherukka-suklaamoussekakku


Mustaherukoita tulee tänä vuonna myös ihan luvattoman paljon. Toki pistän niitä pakastimeen, mutta hyödynnän tietysti osan kakkuihin. Tämä yhdistelmä on ihan mielettömän herkullinen, eikä tätä herkkua kannata pilata liialla sokerillakaan. Kaksi vahvaa makua yhdessä- maista ja ihastu! 😍

Ps. Näitä kakkuja olen tehnyt myös ensi lauantain Pop up-kahvilaani...tervetuloa maistamaan!

Pohja:
1,5 pötköä Oreo-keksejä
50g voita

Suklaamousse:
2dl laktoositonta vispikermaa
175g maustamatonta tuorejuustoa (laktoositon)
200g tummaa suklaata
0,5dl sokeria
1tl vaniljauutetta (tai vaniljasokeria)
2 liivatetta
3rkl vettä

Mustaherukkamousse:
2dl laktoositonta  vispikermaa
175g maustamatonta tuorejuustoa (laktoositon)
4-5dl mustaherukoita
1dl sokeria
1tl vaniljauutetta (tai vaniljasokeria)
0.5dl sokeria
4 liivatetta
3rkl vettä

1. Hienonna keksit ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti lusikan avulla. Suihkauta tässä kohtaa hieman vuokasprayta vuoan reunoille.

2. Laita suklaamoussen liivatteet likoamaan. Sulata suklaa. Vatkaa sitten kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto ja suklaa keskenään. Yhdistä tuorejuusto-suklaaseos ja vatkattu kerma, kevyesti nostellen sekaisin. Mausta sokerilla, sekä vaniljasokerilla. Kiehauta sitten tilkka vettä kattilassa ja lisää liotetut, puristellut liivatteet joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana moussen joukkoon. Kaada mousse sitten keksipohjan päälle vuokaan. Anna hyytyä n. tunti jääkaapissa.

3. Kiehauta sokeri ja mustaherukat kattilassa kunnolla. Paseeraa seos sitten siivilän läpi. Heitä kuoriosat roskikseen ja jäähdytä marjoista irronnut melba. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma ja tuorejuusto vaahdoksi. Lisää joukkoon jäähtynyt mustaherukkamelba ja mausta sokerilla, sekä vaniljasokerilla. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja lisää liotetut, puristellut liivatteet. Kaada seos ohuena nauhana täytteen joukkoon, samalla sekoittaen. Kaada herukkamousse suklaamoussen päälle ja laita hyytymään vähintään neljäksi tunniksi jääkaappiin.

4. Irroita kakku vuoasta ja koristele esim. suklaakermalla, mustaherukoilla ja herukanlehdillä.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Perinteinen vadelma-kermakakku


Nyt on ensi viikonlopun Pop up-kahvilaa varten leivonnat aloitettu. Toisin sanoen, nyt ei jää aikaa tänne leipoa mitään, joten tässä perinteinen vadelma-kermakakku parin viikon takaa. Sisällä kakussa on gluteeniton, vaalea kakkupohja ja vadelma-valkosuklaamousse. Pinnalla kermavaahtoa ja tietenkin aimo kasa kotimaista, tuoretta vadelmaa 😋 Kakku on mitoitettu n.9:lle henkilölle...

Pohja:
3 kananmunaa
1,5dl sokeria
1,5dl Sunnuntain gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta

Täyte:
2dl vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
n.80g valkosuklaata
1tl vaniljasokeria
3dl pakastevadelmaa
1dl vadelmahilloa 
2 liivatetta
tilkka vettä

Pinnalle:
6dl vispikermaa
(vaniljakreemijauhetta)
400g tuoretta vadelmaa
hyytelösokerista kiille

1. Vaahdota pohjan huoneenlämpöiset munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi (n.25min.). Lisää lopuksi joukkoon siivilöidyt jauhot, varovasti nostellen. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista kakkua n. 40 minuuttia, 175 asteessa. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä- samoin päin, kuin vuoassa ollessaan.

2. Laita täytteen liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma ja tuorejuusto keskenään kevyesti vaahdoksi. Lisää joukkoon murusteltu, pakastevadelma, sulatettu valkosuklaa ja vadelmahillo. Sekoita tasaiseksi ja mausta vaniljasokerilla. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja liota siihen liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon, samalla hyvin sekoittaen.

3. Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Vuoraa kakkuvuoka kelmulla. Kostuta pohja esim. vaniljamaidolla ja laita vuoan pohjalle. Kaada puolet täytteestä vuokaan. Tee samoin seuraavalle kerrokselle ja kostuta lopuksi myös kakun pohja. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.

4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kuorruta kakku ensin kevysti peittoon kermalla. Asettele sitten vadelmat kakun keskelle ja hyytelöi ne. Pursota lopuksi kakun reunat haluamallasi kuviolla ja viimeiseksi kakun reunat, vadelmien ympäriltä. Itse käytin reunoihin lehtityllaa ja vadelmien viereen Wiltonin 1M-tyllaa.

perjantai 18. elokuuta 2017

Helppo karviaispiirakka


Karviaisia pensaat notkollaan? Leivo niistä tämä ihanan helppo ja nopea karviaispiirakka. Piirakka on todella mehevä pelkällä karviaisillakin, mutta todella mehukkaan tästä saat lisäämällä piirakkaan karviaishilloa. Vaniljakastiketta aimo loraus pintaan, niin kahvihetkestäsi tulee täydellinen 💓

150g voita tai margariinia 2dl sokeria 2 kananmunaa 2dl kermaa 3,5dl vehnäjauhoja 2tl leivinjauhetta 1 tl vaniliinisokeria
  n.3dl karviaisia
(karviaishilloa)


1. Sekoita pehmeä voi ja sokeri puuhaarukalla sekaisin. Lisää joukkoon kakki loput ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

2. Kaada taikina voideltuun vuokaan (halk.24cm) ja töki lusikan varrella koloja sinne tänne taikinaan. Tipauta koloihin karviaishilloa ja painele piirakan pinnalle sitten kevyesti karviaisia.

3. Paista piirakkaa 175 asteessa n. 45 minuuttia, tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Jäähdytä piirakka ja ripoittele pinnalle tomusokeria. Nauti vaniljakastikkeen, tai jäätelön kanssa.

torstai 17. elokuuta 2017

Kantarelli-kylmäsavuporopiirakka


Tämä kausileivonnainen jakaa varmasti mielipiteitä, mutta kantarellit ovat ainakin omaa herkkuani! Ja joka vuosi on ainakin yksi "pakollinen" piirakka niistä tehtävä. Tänä vuonna kokeilin yhdistää kylmäsavuporoa ja kantarelleja- ja kyllähän ne maistuivat toistensa kaverina ihan täydellisiltä!! 😍

 Tuore timjami olisi kruunannut tämän piirakan, mutta pöydältä löytyi nyt vain ruohosipulia 😊


Pohja:
150g voita
2,25dl vehnäjauhoja
1,5dl juustoraastetta
2rkl kylmää vettä

Täyte 1:
1prk ranskankermaa
1prk Valio koskenlaskija-ruoka
2,5dl juustoraastetta
2 kananmunaa

Täyte 2:
250 kantarelleja
150g kylmäsavupororouhetta/ kylmäsavuporoleikettä
1 iso sipuli
rouhittua mustapippuria

tuoretta timjamia/ruohosipulia

1. Sekoita huoneenlämpöinen voi, vehnäjauhot, juustoraaste ja vesi tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina jauhoitetuin sormin voidellun vuoan (halk.28cm. pohjalle ja reunoille. 

2. Kuullota pilkottu sipuli pannulla kuultavaksi ja lisää joukkoon puhdistetut (halkaistut) kantarellit. Anna kypsyä hetki ja sammuta liesi. Sekoita joukkoon pororouhe, tai paloiteltu leikkele. Mausta mustapippurilla.

3. Sekoita kulhossa keskenään ranskankerma, sulatejuusto, kananmunat ja juustoraaste. Kaada seos vuokaan, pohjan päälle.

4. Ripoittele pinnalle kantarelli-poroseosta tasaisesti ja paista piirakkaa sitten 200 asteessa n. 45-50 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä hetki ja tarjoile vaikkapa tuoreen salaatin kera lounaaksi, tuoreella timjamilla koristeltuna.

tiistai 15. elokuuta 2017

Punaherukka-valkosuklaajuustokakku


Punaherukat pullistelevat pensaissa, joten nyt on aika leipoa niistä jotakin. Olen ihan hurahtanut näihin kaikkiin ihaniin silikonivuokiin, sekä suklaasprayhin. Niinpä tein taas juustokakkua tällaiseen muotoon. Kakusta tuli kivan raikas ja todella upean näköinen- todella kirkkaan, samettisen punainen 😍 Tällä ohjeella voi tehdä myös pieneen irtopohjavuokaan kakun.

Pohja (laitetaan tässä kakussa vasta lopuksi):
60g Digestivejä
30g voita

Täyte:
2dl vispikermaa
200g mascarponea
3dl paseerattua punaherukkaa
n.80g valkosuklaata
0,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
4 liivatetta
tilkka vettä

Pinnalle:
suklaasprayta
punaherukoita
marenkia
suklaakoriste

1. Kiehauta kattilassa tilkka vettä, sekä herukat. Paseeraa hieman muussaantuneet herukat siivilän läpi ja anna jäähtyä. Sulata valkosuklaa vesihauteessa.

2. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon mascarpone, sulatettu valkosuklaa ja paseerattu punaherukka. Sekoita tasaiseksi ja mausta sokerilla, makusi mukaan. Lisää vaniljasokeri. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja lisää liotetut, puristellut liivatteet joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte silikonivuokaan.

3. Hienonna keksit ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Painele keksiseosta täytteen pinnalle varovasti. Laita pakastimeen vähintään viideksi tunniksi.

4. Irroita kakku vuoasta ja suihkuta suklaasprayta (tämä kannattaa tehdä ulkona, jos mahdollista!) kakun pinnalle reilusti. Laita kakku alustalle ja koristele mielesi mukaan. Anna kakun sulaa tunti-pari jääkaapissa ennen tarjoilua.

Ps. Olkoon nyt pieni ilmainen mainos, mutta noita vuokia ja sprayta löytyy hyvä valikoima Juhlakauppa.comista...

maanantai 14. elokuuta 2017

Herukkakakku



Nostellaanpas tämä ajankohtainen ja tosi herkullinen kahvikakku näkösälle taasen 😊

Punaherukat ovat nyt ihanan meheviä, joten niistä oli tietenkin leivottava kakku. Tämä kahvikakku on ihanan kostea ja raikkaan makuinen, jonka voisi aivan hyvin tehdä myös mustaherukasta.Tein tämän tällä kertaa leipävuokaan ja koristelin punaherukkatertuilla, sillä ne ovat mielestäni todella kauniita. Valkosuklaa antaa tälle hieman kirpsakallekin kakulle makeutta ja makuinakin ne sopivat toisiinsa mainiosti!

3 kananmunaa
3dl sokeria
110g voita
3,75dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniliinisokeria
2dl puna,- tai mustaherukoita

1. Voitele kakkuvuoka ja korppujauhota se hyvin.

2. Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyesti vaahdoksi. Lisää sulatettu, jäähtynyt voisula joukkoon. Lisää sitten keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon samalla sekoittaen.

3. Lisää lopuksi joukkoon puna,-/ tai mustaherukat. Kaada taikina vuokaan ja paista 170 asteessa n. tunti. Kokeile kypsyys tikulla. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.

4. Koristele kakku halutessasi valkosuklaasulalla, herukkatertuilla+ lehdillä ja suklaakarkeilla.

lauantai 12. elokuuta 2017

Lakka-marenkijuustokakku


Näin eräässä kirjassa juustokakun, jonka pinnalle oli tehty italialainen marenki. Muokkasin ohjetta aikalailla, mutta lopputulokseen olin hirmu tyytyväinen. Minulla oli vielä pari purkkia lakkaa pakastimessa, niin ajatttelin tuhlata ne tähän kakkuun. Rakenne oli hirmuisen pemoinen ja varsin suussa sulava. Myös punaherukka olisi sopinut varmasti hyvin tähän kakkuun, mutta valtavan hyvää oli kyllä näin! 😍

Pohja:
1,5 pötköä dominoita, tai muita tummia täytekeksejä
60g voita

Täyte:
3dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g mascarponea
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
6-7dl lakkoja 
5 liivatetta
2rkl vettä

Marenki:
2 kananamunan valkuaista
1 1/4dl sokeria 
3rkl vettä

Koristeluun esim:
lakkoja
herukanlehtiä

1. Hienonna keksit ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.24cm) pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

2. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa täytteen kerma, tuorejuusto ja mascarpone kulhossa löysäksi vaahdoksi. Mausta sokereilla. Lisää lakat (valuta enimmät nesteet pois) joukkoon ja sekoita kunnolla, että ne hieman soseutuvat joukkoon.

3. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja sulata joukkoon liotetut, puristellut liivatteet. Kaada seos sitten täytteen joukkoon ohuena nauhana, samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään viisi tuntia, tai mielellään yön yli.

4. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kiehauta kattilassa sokeri ja vesi (niin, että kiehahtavat). Liruta vesi-sokeriliuos valkuaisvaahdon joukkoon samalla reilusti sekoittaen. Vatkaa niin kauan, että marenki on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. 

5. Lusikoi marenki kakun päälle ja tasoita pinta. Tee haarukalla/ kuvioraapalla pintaan kuvio ja polta pintaa hieman tohottimen avulla ruskeaksi. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

torstai 10. elokuuta 2017

Mustikka-punnuspullat


Mustikkapiirakkapäivänä, eli viime sunnuntaina, leivoin ihan muuta, joten eilen oli sitten tehtävä mustikkaherkkuja. Halusin tehdä pieniä mustikkapiiirakoita pullapohjalla, eli ns. punnuspullia. Mustikoiden alle olisi voinut halutessaan tehdä vaniljakreemin, mutta itse päädyin laittamaan vain mustikoita.

Sain muuten kondiittori-opettajaltamme hyvän vinkin tuohon mustikan pysymiseen pinnalla...mustikoiden sekaan hiukka omenamarmeladia- ja se totta vieköön toimi! Mustikat pysyivät kivasti pullan sisällä, eivätkä valuneet laisinkaan pellille. Kiillettä en pintaan nyt itse laittanut, mutta se olisi ollut kyllä "piste iin päälle" 😊

15-20 pullaa
7½ dl maitoa  
3 tl suolaa  
75 g hiivaa
1 putkilo (8 g) kardemummaa  
3 dl sokeria  
noin 2,8 l vehnäjauhoja
1 prk (200 g) ranskankermaa  
200-300 g voita tai margariinia  
1 muna voiteluun

Pinnalle:
1l mustikoita
100g paistonkestävää marmeldia (itse laitoin 200g)

Kiille:
2dl vettä
1dl hyytelösokeria


1. Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Liuota suola, hiiva, kardemumma ja sokeri maitoon. Lisää jauhoja vähän kerrallaan ja lisää jauhojen ohessa ranskankerma sekä pehmeä voi. Alusta taikina pehmeäksi. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.

2. Tällä välin sekoita mustikat ja omenamarmeladi keskenään.

3. Leikkaa taikina kolmeen osaan. Pyöritä kukin osa tangoksi ja leikkaa tanko paloiksi. Pyörittele paloista pyöreitä pikku pullia. Kohota liinan alla noin 20 minuuttia, niin, että pullat ovat hieman jopa ylikohonneet.

4. Kaada jauhoja pöydälle ja "kostuta" tasapohjaisen mukin pohja jauhoihin. Paina pohjalla syvennys pullien keskelle. Painele lopuksi vielä sormilla syvennystä matalammaksi.

5.  Voitele reunat munalla, laita koloon reilusti mustikoita, mutta EI kukkuralleen. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 12-15 minuuttia.

6. Jäähdytä pullat hyvin. Kiehauta halutessasi vesi ja sekoita hyytelösokeri sekaan. Sivele pullasudilla hyytelösokeria reilusti jokaisen mustikkakeon päälle.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Rouhesämpylät


Jee! Olen niin iloinen, kun kerrankin kotona tehdyt sämpylät onnistuivat niin hyvin, että niitä olisi voinut luulla kaupasta ostetuiksi. Ihanan rapea kuori ja silti kostean meheviä sisältä. Nämä sämpylät eivät tarvitse, kuin hieman yrttivoita, tai margariinia pintaan 😋 Näistä innostuneena taidan tehdä tänään uuden satsin...

0,5l viileää vettä
0,5tl suolaa
30g hiivaa
1rkl sokeria
25g voita
40g vehnärouhetta
720-750g vehnäjauhoja 
140g grahamjauhoja

1. Laita kaikki ainekset yleiskoneen kulhoon. Sekoita ensin pari minuuttia niin, että kaikki ainekset sekoittuvat kunnolla keskenään. Lisää sitten nopeutta ja vaivaa taikinaa 10 minuuttia.

2. Kaada taikina jauhoitetulle pöydälle ja peitä kevyesti liinalla. Anna taikinan levätä n.15 minuuttia. Laita sitten uuni lämpiämään 200 asteeseen.

3. Pyörittele taikinasta sitten n. 60g palloja ja kasta päälipuoli sitten esim. unikonsiemenissä kevyesti. Laita sämpylät leivinpaperin päälle uunipellille kohoamaan n. puoleksi tunniksi. 

4. Laita sämpylät uuniin ja heitä n. 0,5 dl vettä uunin pohjalle ja luukku nopeasti kiinni. Paista sämpylöitä n. 15-20 minuuttia, tai kunnes ovat kauniin ruskeita. Voit varmistaa sämpylöiden kypsyyden naputtelemalla sämpylän pohjaa. Pohjaa naputellessa pitäisi kuulua "kumea" ääni 😊

maanantai 7. elokuuta 2017

Lime -valkosuklaajuustokakku


Tällainen joku lime-valkosuklaakakku blogistani jo löytyykin, mutta hieman erilaisella reseptillä. Halusin kuitenkin viime viikolla iltakahville kesäisen juustokakun, niin kokeilin tehdä hieman ohjetta muunnellen uuden. Päätin oikein "mässäillä" väreillä ja mielestäni onnistuinkin. Kakusta tuli pirtsakan vihreä ja tuoreet marjat olivat kuin "piste iin päällä".  Täytteeseen tuli mascarponea, niin siihen tuli kivan samettinen suutuntuma...namskis 😋

Pohja:
175g tasangon sitruunapikkuleipiä
60g voita sulatettuna

Täyte:
3dl kermaa
200g mascarponea
1 limen raastettu kuori
1,5 limen mehu
80g valkosuklaata
1tl vaniljasokeria
4 liivatetta
tilkka vettä

Kiille:
2dl vettä
1 limen mehu
05dl sokeria 
(vihreää elintarvikeväriä)
2 liivatetta
tilkka vettä 

Koristeluun esim:
limeä
mansikoita
pensasmustikoita
minttua

1. Hienonna keksit. Sulata voi ja sekoita keksimurun kanssa keskenään. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Suihkauta vuoan reunoille hiukka vuokasprayta.

2. Laita täytteen liivatteet likoamaan ja sulata valkosuklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää kerman sekaan mascarpone, limen kuori ja mehu, sekä vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. Kaada joukkoon sulatettu valkosuklaa ja "nostele" se joukkoon esim. nuolijan avulla. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja lisää sinne liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Kaada massa keksipohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään viisi tuntia, mieluiten yön yli.

3. Laita kiilteen liivatteet likoamaan. Laita kattilaan vesi, limen mehu ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja värjää halutessasi vihreällä elintarvikevärillä. Lisää joukkoon lopuksi liotetut, puristellut liivatteet. Anna seoksen sitten jäähtyä lähes käden lämpöiseksi ja kaada se sitten lusikkaa apuna käyttäen varovasti kakun pinnalle. Hyydytä kakkua kylmässä vielä pari-kolme tuntia.

4. Irroita kakku vuoasta ja koristele tuoreilla marjoilla jne.



sunnuntai 6. elokuuta 2017

Vadelma-valkosuklaaleivokset


Tiedän. Tänään olisi ollut kansallinen mustikkapiirakkapäivä, mutta minäpä testailin tulevaa Pop up-kahvilaani varten leivoksia. Näistä tuli todella ihanan vadelmaisia ja makua komppasi valkosuklaa 💓 Jäädytin leivokset silikonimuotissa ja suihkutin jäisen leivoksen päälle suklaasprayta. Raidat ovat spritsattua tummaa suklaata. Päällä vadelmaa, punaherukkaa, sekä lehitihopeaa (eikä foliota, niin kuin vanhin tyttäreni epäili 😆). Mustikkapiirakkaakin on tuloillaan, tarpeet odottelevat jääkaapissa tekijäänsä...

Täyte (8kpl):
2dl vispikermaa
200g vaniljanmakuista rahkaa
200g mascarponea
1tl vaniljasokeria
250g tuoreita vadelmia
150g Ekströms vanhan ajan vadelmahillo (on muuten hyviä hilloja nämä!)
n.80g valkosuklaata
3 liivatetta
1rkl vettä

Pohja:
3-4kpl digestivejä
3rkl voisulaa

1. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka, mascarpone, vadelmahillo, sekä tuoreet vadelmat. Sekoita vadelmien rakenne rikki. Mausta täyte vaniljasokerilla ja sekoita joukkoon varovasti sulatettu, hieman jäähtynyt valkosuklaa.

2. Kuumenna ihan pieni tilkka vettä kattilassa kiehuvaksi. Lisää joukkoon liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita samalla tasaiseksi.

3. Annostele täyte silikonimuotteihin. Hienonna sitten keksit muruksi ja sekoita voisulan kanssa keskenään. Painele keksiseosta täytteen päälle, niin että pohja on tasainen. Pakasta leivoksia sitten vähintään viisi tuntia.

4. Irroita leivokset vuoasta ja suihkauta jäiseen pintaan suklaasprayta halutessasi. Spritsaa sulatetusta suklaasta sitten raitoja ja koristele esim. tuoreilla marjoilla ja lehtihopealla. Anna sulaa sitten tunnin verran.

Muotti on siis tällainen: 


Tervetuloa muuten minun  ja Kukka ja Sisustus Neilikan "Yhdessä taiteillen"- päivään 26.8.2017, jos satut olemaan täällä Lahdessa päin :) Minulla on siellä Pop up-kahvila, jossa voit nautiskella kahvia ja juustokakkua 😋