maanantai 12. syyskuuta 2016

Omenapiirakka ricottalla


Naapurin rouva muisti meitä tänäkin syksynä omenoilla. Niinpä leivoin vapaapäivän kunniaksi omenapiirakan päiväkahvin kaveriksi. Aina pitää kuitenkin testata jotakin uutta, niin tästä muodostui ricottajuustoinen versio, murupinnalla. 
Tämä oli varsin onnistunut kokeilu, sillä piirakasta tuli aivan suussa sulavaa. kaneli ja vanilja komppaavat hyvin omenan makua ja ricotta teki piirakasta kivan pehmeän ja varsin kostean. Aivan ihanaa! Jos vain omenoita puussa riittää, niin...kokeile ihmeessä :)

Pohja:
4,5dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
0,5tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
100g voita
1 kananmuna

Täyte:
250g Ricottaa
0,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1 kananmuna
 
omenoita 
kanelia

1. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää sulatettu voi joukkoon. Sekoita joukkoon viimeiseksi kananmuna ja vaivaa taikina tasaiseksi. Ota osa taikinasta sivuun (1/5) ja painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille.

2. Valmista täyte sekoittamalla ricotta, sokerit ja kananmuna keskenään. Kaada täyte pohjan päälle piirakkavuokaan. Asettele pinnalle omenansiivuja ja ripoittele omenoiden pinnalle kanelia, makusi mukaan. 

3. Murustele pinnalle lopuksi eroon ottamasi taikina ja paista piirakkaa sitten 180 asteessa n. 35-40 minuuttia. Nauti piirakka jäähtyneenä.

 


11 kommenttia:

  1. Nam! Herkullinen piiras. Houkuttaa testaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä. Äläkä unohda kaataa päälle reilusti vaniljakastiketta ;D

      Poista
  2. Kun löytyy pussillisen verran omenia siitä ollaan jo yhden ainesosan verran lähempänä tuota herkullista lopputulosta. Ihana syysherkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenoita taitaa tänä vuonna tulla runsaasti. Ja käypä tähän kaupankin omput :)

      Poista
  3. Herkullisen näköinen ja kuuloinen omenapiirakka! :) Pitäis hankkia tuollainen suorakaiteen muotoinen vuoka, kun sillä saa tosi kivannäköisiä piirakoita tehtyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Tuo vuoka on mun lemppari. Saa piirakan niin kauniisti tarjolle ilman tuota vuokaa...hommaa ihmeessä!

      Poista
  4. Eilen tätä ihanaa piirakkaa testattu. Tuo ricotta toimi loistavasti tässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ohhoh! Sähän olit nopea :D Kiva, että maistui...!

      Poista
  5. Kiitos jälleen ihanasta reseptistä, oli niiiiin hyvää! ♥

    VastaaPoista