keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Paholaisenpiirakka


Nostellaanpas tätä herkkuohjetta taas näkyviin, sillä tämä piirakka on todellinen herkku Huippuhyvä makea piirakka, josta saa kerralla koko pellillisen herkkua. Itse pidän paksusta, mehevästä pohjasta, joten tein hiukka pienemällä pellillä...  Mariannen ja suklaan liitto on pettämätön!

Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
4 3/4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vanilliinisokeria
1 tl suolaa
1 dl tummaa kaakaota
50 g sulatettua rasvaa
2½ dl vettä
3 kananmunaa
1 dl Marianne-crushia

Kuorrutus:
5 dl tomusokeria
70 g voita
4 rkl maitoa

2 tl vaniliinisokeria

Pinnalle:
Marianne-crushia

1. Sekoita kuivat aineet huolellisesti keskenään. Lisää samalla sekoittaen sulatettu voi. sekä kuuma vesi.

2. Lisää munat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi vielä hetken ajan. Lisää viimeiseksi Marianne-crush. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista 200 asteessa n. 20- 25 minuuttia. Anna jäähtyä.

3. Kippaa jäähtynyt pohja ylösalaisin toisen leivinpaperin päälle. Sekoita kuorrute. Lisää huoneenlämpöiseen voihin tomusokeri, maito ja vaniliinisokeri.
Levitä kuorrute veitsellä pohjan päälle ja ripoittele pinnalle Marianne-crushia. Paloittele.

16 kommenttia:

  1. Oih, kuulostaa ja näyttää kyllä huikean hyvältä! Pitää testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on "pomminvarma" piirakka :) Ja hyvääkin vielä...paranee vanhetessaan!

      Poista
  2. Onko toi sokerimäärä noin suuri ��

    VastaaPoista
  3. Nam! Näyttää ihan huippu hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Minkä kokoinen on tuo sinun pienempi pelti?

    VastaaPoista
  5. No nyt tyhmä kysymys; sekoitetan vai vatkataan? Ja sun ohjeessa pohjassa noi kananmunat, ohjeessa pohjan kohdalla niitä ei mainita, siis kipatn nekin sekaan vatkaamatta? Muissa ohjeisa mainitaan vatkaaminen. Ei muuten, mut ostin ihan tätä varten ainekset, joita en ihan aina tarte, esim. ton Marianne crushin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ihan sekoittaminen riittää :) Ja kyllä tuolla kohdassa 2. mainitaan ensimmäisenä ne kananmunat. Sekoita joukkoon vain. Tämä on tosi herkullista...kiva, että ostit tarpeet :)

      Poista
  6. Hyvää oli, mutta kysyisin seuraavaa...miksi pohja tulee kääntää? Ja miköhän meni mulla pieleen kuorutteen kanssa? Käytin juoksevaa oivariinia? Kuorrute imeytyi pohjaan, joten tein toisen annoksen eikä silti tullut runsasta, kaunista kuorrutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjaan saa kuorrutteelle paremman tarttumapinnan, kun sen kääntää.Kuorrute meni siksi pieleen, että ohjeessa lukee juuri tuon takia voita- margariini, varsinkaan juokseva sellainen, ei kovetu pinnalle, vaan juurikin imeytyy pohjaan 😊 Koitapa seuraavaksi huoneenlämpöistä voita.

      Poista
  7. Hyvältä kuulostaa �� Onnistuiskohan reseptiä muuttamatta tehdä muffineita? Mitäpä arvelet?

    VastaaPoista