torstai 19. marraskuuta 2015

Jouluinen luumu-kanelikakku


Viime viikonloppuna minut oli kutsuttu mukaan Lauttasaareen, ensimmäiseen leivontabloggaajailtaan, josta saimme mukaan aivan mahtavat giftbagit ( Oli muuten mahtavaa treffata teitä kaikkia!). Sieltä löytyi mm. Valion ihanaa luumu-kanelirahkaa, josta sitten päätin tehdä hyydykekakun. 

Vastaavanlainen ohje löytyykin jo Valion sivuilta, mutta itse "terästin" ohjetta vielä luumumarmeladilla ja kanelilla. Lopputuloksena tämä järjetön herkku!

Pohja: 150g piparkakkuja (Annas)
70g voita

Täyte:
2 prk Valion luumu-kanelirahkaa
2,5 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
1 dl luumumarmeladia
1 tl kanelia
5 liivatetta
tilkka appelsiinimehua/ vettä

Koristeluun esim.:
kermavaahtoa
pipareita
sokerimassa-hiutaleita
suklaapisaroita
hopeakuulia
tähtianista

1. Murenna piparit hienoksi ja lisää murut sitten voisulaan. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun vuoan irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti.

2. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen rahka, sokerit ja luumumarmeladi, sekä kaneli.

3. Kuumenna kattilassa tilkka vettä tai mehua. Lisää kiehuvaan nesteeseen liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon, samalla varovasti sekoittaen.

4. Kaada täyte piparimurun päälle ja tasoita. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti, mieluiten yön yli. Irroita kakku sitten vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

8 kommenttia:

  1. Hienoa että keksit rahkalle käyttöä! Oli mukava tavata, ensikertaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain viimeisestä! :) Oli huikeat treffit, - uusia odotellessa. Giftbagin sisältö tulee kaikkineen käyttöön. Mahtava säkki!!

      Poista
  2. Ihana ohje! Oonkin etsiskellyt jotain kivaa kakkuohjetta, johon tulis tuota luumu-kanelirahkaa. Tosi kaunis kakku ja ihana koristelu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi :) Tuo rahka on hyvää pelkälteenkin vaikkapa jälkiruokana....

      Poista
  3. Kiva oli tavata :) Mikä maukas toteustus Valion rahkasta nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni! Oli huippua nähdä, tosiaan :) Jospa ensi kerralla ehtisi seurustella kaikkien kanssa...

      Poista
  4. "Terästyksesi" on varmaan ihan hyvästä, sillä usein nämä hyydykekakut tahtoo olla mietoja maultaan. Vaikuttaa helpolta toteuttaa, mikä on plussaa :) Minkähän kokoinen vuoka on sopiva?
    Sinulla on toinen toistaan herkullisempia reseptejä. t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi :) Olen kyllä ihan samoilla linjoilla kanssasi. Monesti juustokakut jäävät "laimean" makuisiksi, jos tekee vain esim. noilla makurahkoilla... Tämä kakku tehty 20cm:n vuokaan :)

      Poista