maanantai 13. heinäkuuta 2015

Feta-pinaattipiiraat


Näitä piiraita tein muutama päivä sitten, kun halusin jotakin suolaista kahvipöytään. Feta ja pinaatti sopivat erittäin hyvin toistensa kavereiksi. Filotaikinakuppiin tehtynä maistuvat erinomaiselta. Nämä valmistuvat nopeasti, mutta ovat ehdottomasti nautittava saman päivän aikana. Seuraavana päivänä filotaikina on muuttunut paperimaiseksi.

 Kiva pieni suolainen tarjottava juhliin, tai ihan tosiaan kahvipöytään. Päälle voi ripotella paahdettuja pinjansiemeniä, tai salaattisiemensekoitusta. Itse unohdin ne kaappiin! :(

1/2 pkt Filotaikinaa
ruokaöljyä

Täyte:
2 rs tuoretta pinaattia (tai kuivattu nokkonenkin kävisi?)
1 prk kolmen juuston kermaa
2 kananmunaa
200g Apetit classic fetaa
mustapippuria
suolaa
siemeniä

1. Leikkaa filotaikinasta hieman muffinssipellin koloja isompia paloja. Voitele vuoka kevyesti ja paina yksi pala taikinaa pohjalle. Öljyä taikina kevyesti ja lisää taas pala taikinaa. Toista sama 4-5 kertaa.

2. Ryöppää pinaatti paistinpannulla ja mausta kevyesti. 

3. Sekoita kerma ja kananmunat. Lisää ripaus suolaa.

4. Jaa pinaatit  filokuppejen pohjalle ja kaada kerma-kananmunaseos päälle tasaisesti kaikkiin. Rouhi päälle fetaa. 

5. Paista uunissa 200 asteessa noin. 20min., tai kunnes ovat saaneet hieman väriä. Paada tällä välin pinjansiemenet pannulla.

6. Ripottele lämpimien piiraiden päälle siemenet ja nauti vielä lämpöisinä.

2 kommenttia:

  1. Ovat varmasti hyvä makupari, mutta millä korvaisit feta- pinaatti yhdistelmän?
    Kiva idea käyttää filotaikinaa. Täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Hmm. Kinkku-parika? Ja kermaseokseen juustoraastetta sekaan. Tai kylmäsavulohta ja tilliä? :) Tuohon käy varmaan melkein mikä tahansa...

    VastaaPoista