maanantai 29. kesäkuuta 2015

Letut


Tänään meillä pidettiin jo perinteeksi muodostuneet lettukestit tyttäreni ja mieheni nimipäivien kunniaksi. Tarjolla on aina lettuja, vaniljajäätelöä, kermavaahtoa, hienoa sokeria ja mansikkahilloa. Täysi kattaus kaikkea, siis :) Säänkin kesäiseksi muututtua, terassilla ilta-auringossa nautittuna, rapsakat letut maistuivatkin kovin makoisilta. Naminami!

2 munaa
5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoa
0,5 tl suolaa
2 rkl voisulaa

1tl vaniliinisokeria

1. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa munien rakenne rikki. Vatkaa joukkoon maito, vehnäjauhot, suola ja rasva. Anna taikinan turvota hetki huoneenlämmössä. Paista letut pannulla voissa rapeiksi ja ruskeiksi.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Tartalettipiirakka


En malta millään olla ostamatta tuoreita marjoja. Niitä olisi kiva työntää joka paikkaan, koska tuoreina ne ovat kyllä parhaimmillaan :) Tällainen kesäinen piirakka on kiva laittaa tarjolle kahvipöytään vieraiden saapuessa. Murustakaan tuskin jää yli...

Pohja:
110g vehnäjauhoja
ripaus suolaa
25g tomusokeria
60g kylmää voita
1 kananmunan keltuainen

Täyte eli Créme  pâtissiére:
2dl kermamaitoa
puolikas vaniljatanko
2 kananmunan keltuaista
40g sokeria

25g maissijauhoja
15g voita

Päälle: Tuoreita marjoja
(kiille hyytelösokerilla)

1. Laita kuivat aineet kulhoon. Laita sekaan kylmä voi pieninä paloina ja sekoita tasaiseksi.
Anna taikinan levätä hetki jääkaapissa. Painele taikina sitten kevyesti voideltuun piirakkavuokaan ja paista 190-200 asteessa n. 10 min., tai kunnes pohja on saanut hieman väriä reunoihin.
Anna pohjan jäähtyä.

2. Valmista täyte. Kuumenna kermamaito vaniljatangon kanssa kattilassa lähes kiehuvaksi. Sekoita keltuaiset, sokeri ja maissijauho sillä aikaa tasaiseksi kulhossa.
Lisää kulhoon pieni osa (n. kolmannes) kuumasta kermamaidosta ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos sitten kattilaan lopun kermamaidon joukkoon, samalla vatkaten. Älä keitä!
Täyte saostuu nopeasti. Lisää hieman jäähtyneeseen täytteeseen voi ja sekoita.

3. Kaada täyte pohjan päälle ja asettele marjat päälle. Voit laittaa halutessasi päälle myös kiilteen. Jäähdytä viileäksi ennen tarjoilua.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pikapizzat


Nopeaakin nopeampi iltapala syntyy näistä Vaasan ruisrieskoista. Rieskat uunipellille, uuni kuumenemaan ja täytteet päälle. Uuniin 250 asteeseen n.10 minuutiksi ja tsadaa! Valmista! :) Täytteeksihän lähes mikä tahansa...

2 kpl Vaasan ruisrieskoja
0,5 tuubia tomaattipyrettä
1pss salamisuikaleita
pieni punainen paprika
1prk ananaspaloja
1pss juustoraastetta
oreganoa

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Cinnamon rolls


Olen huomannut, että näitä pullia kehutaan kovasti. Pitihän niitä sitten itsekin lähteä testaamaan. Mitenkään kovin kaunista tarjottavaa tämä ei kuitenkaan ole, mutta hyvää kylläkin! :) Extra-pehmeää, mehukasta pullaa. Alkuperäinen ohje on täältä. Tätä herkkua saa kuulema tehdä toistekin!

Taikina:
0,5 l maitoa
100 gr voita
1 dl sokeria
1 pkt (50g) hiivaa
n. 10 dl vehnäjauhoja + 2 dl kaulintavaiheeseen
½ tl leivinjauhetta
½ rkl suolaa

Täyte:
voita
ruskeaa sokeria
kanelia

Kuorrute:
noin 2,5 dl tomusokeria
1 tl vanilijasokeria
0,5 dl maitoa
25 gr voita
hippunen suolaa

1. Sekoita maito, voi ja sokeri kattilassa ja lämmitä sekottaen niin että ainekset sulavat. Siirrä syrjään ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva ja sekoita jotta se liukenee nesteeseen.
Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet keskenään. Sekoita neste ja jauhot keskenään, ei tarvitse vaivata, vain sekoittaa niin ettei ole jauhoklimppejä.
Peitä astia liinalla ja anna kohota vedottomassa paikassa noin tunnin. (Minulla kohosi reilusti yli tunnin)

2. Kohotuksen jälkeen kaada löysä taikina jauhoitetulle alustalla jossa on reilusti jauhoja.
Vaivaa jauhot taikinaan, niin ettei taikina tartu kiinni kaulimeen ja alustaan.
Sen ei ole tarkoitus kuitenkaan olla mikään napakka taikina, ainoastaan niin ettei se liimaudu kiinni alustaan.

3. Puolita taikina ja kauli siitä tasainen levy, aivan niinkuin korvapuustia tehdessä. Levitä kaulitulle taikinalle voita tasaisesti, ripottele ruskeata sokeria reilusti sekä kanelia.
Kääri rullalle ja tarkista että rulla pysyy kiinni. Leikkaa terävällä veitsellä tasakokoisia paloja ja nosta ne rasvattuun vuokaan leikkuupinta ylöspäin ja  niin että palojen väliin jää vähän rakoa.
Anna nousta liinan alla noin 20 minuttia. Tee toiselle taikinanpuolikkaalle samoin.

4. Paista uunissa noin 200 asteessa uunin keskivälissä suunilleen 15 minuuttia kunnes pullat ovat päältä vähän ruskistuneet.

5. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään.Kannattaa sulattaa voi esim. mikrossa nesteeksi ja sitten lisätä muut aineet, muista suola! 
Lisää nestettä tai tomusokeria tarpeen mukaan.

6. Kaada kuorrute pullien päälle sikin sokin , mutta kuitenkin niin että jokainen pulla saa kuorrutetta.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Mutakakku suklaakermalla


Ystävämme tulevat tänään luoksemme grillaamaan, joten jälkiruoaksi on toki paikallaan kahvin kanssa tällainen "kevyempi herkku" :D Mutakakku on jo itsessäänkin herkullista, mutta kun päälle laitetaan vielä suklaakermaa, suklaapalloja ja mansikoita...nam! :) Itse laitoin vielä kermavaahtoakin, mutta ilman sitä kakku oli kauniimpi... Maistuis varmaan sullekin?

Ps. Kakkuviikarin löydät myös Facebookista...

Kakku:
100g voita
100g tummaa suklaata
3 kananmunaa
1,5dl sokeria
1tl vaniliinisokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Päälle:
2 dl kermaa
120g tummaa suklaata
1/2 pss Pollyja (suklaapalloja)
mansikoita
(kermavaahtoa)

1. Sulata voi ja suklaa kattilassa, vesihauteessa. Anna jäähtyä hieman.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää kesekenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon. Lisää sitten suklaa-voiseos samalla sekoittaen.
3. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa n. 20min. Anna kakun jäähtyä.
4. Sulata suklaa ja lisää se jäähtyneenä kermavaahtoon.
5. Nostele suklaakerma jäähtyneen mutakakun päälle ja koristele mansikoilla ja suklaapalloilla. Halutessasi voit tehdä suklaalla raitoja suklaakerman pintaan...

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Pappilan hätävara


                                      Hyvää juhannusta blogini lukijat! :)

Minun ei pitänyt tehdä mitään jälkiruokia, eikä leivonnaisia tänään, mutta mieheni toikin kaupasta mansikoita ja mustikoita....siitä se ajatus sitten lähti. Vanha herkku, joka syntyy käden käänteessä. Itselläni oli yksi hajonnut kakkupohja pakastimessa ja käytin sen nyt tähän. Mukaan voi laittaa keksinmuruja, hilloa, jälkiruokakastikkeita, marjoja ja hedelmiä. Lähes mitä tahansa siis.

Vaalea kakkupohja
5dl kuohukermaa
mansikoita
mustikoita
mansikkahilloa

Murustele kakunpalat tarjoiluastian pohjalle. Lisää marjoja ja esim.mansikkahilloa. Laita päälle kermaa ja sitten taas kakun paloja, kermaa, marjoja...jne. :)

torstai 18. kesäkuuta 2015

Guacamole-kierteet



Tässä kiva pieni suolainen naposteltava vaikkapa juhannusrientoihin. Sopii mainiosti naposteltavaksi niikseen, tai salaatin kaveriksi. Keitonkin kaveri tämä on! Jos täytettä tulee reippaasti, niin loput voi syödä leivän päällä...ihan herkkua pelkälteenkin :p

1pkt voitaikinaa

150g valkosipulituorejuustoa
100g guacamolea
2-6 valkosipulin kynttä

kananmuna


1. Sulata voitaikina. Kaulitse sulanut voitaikina suorakaiteenmuotoiseksi levyksi.
2. Sekoita tuorejuusto ja guacamole keskenään tahnaksi. Lisää hienonnettu valkosipuli.
3. Levitä täyte taikinan päälle ja rullaa kuten kääretorttu. Leikkaa rullasta sitten n.2,5cm:n paksuisia siivuja.
4. Laita kiekot uunipellille ja voitele kananmunalla. Paista 225 asteessa n. 20min

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Britatorttu



Eihän tämä kakku lämpöasteita tuo, mutta kesäfiilistä muuten kyllä. Tähän kakkuun pätee sanonta, "vanhassa vara parempi", sillä kokeiltuani muutamaa eri ohjetta, totean tämän vanhan reseptin olevan selkeästi paras. Britaan voi laittaa joko ihan perinteisesti kiiviä, tai vaihtoehtoisesti mansikkaa. Raparperikin käy oikein hyvin...kuulema varsinkin curdina. 

Itse en osannut valita mitä laittaisin, niin tein kiivin ja mansikan sekoituksen...tämä klassikko on kyllä varsinainen kesäherkku, vaikkapa juhannuksen kahvipöytään! :P

Britatorttu (n. 10 hlölle)

Pohja:
125 g margariinia
1 dl sokeria
2 munankeltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Marenki:
2 kananmunan valkuaista
1 3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl pähkinärouhetta

Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
7-8 kiiviä viipaloituna

1. Vaahdota margariini ja sokeri keskenään, lisää keltuaiset.
Lisää vehnäjauho, leivinjauhe ja maito vuorotellen, samalla sekoittaen.

2. Kaada taikina kahteen samankokoiseen leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan puoliksi.
Levitä taikina tasaisesti vuokien pohjalle. (Voit tehdä myös uunipellille ja halkaista pohjan sitten kahtia)

3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri ja vaniljasokeri. Levitä marenki puoliksi vuokiin, taikinoiden päälle.
Ripottele pähkinärouhetta pintaan ja paista 175 asteessa noin 20 min.

4. Vaahdota kerma, lisää sokerit ja levitä noin puolet vaahdosta toisen (jäähtyneen!) pohjan päälle. Lado osa kiiviviipaleista kerman päälle.

Nosta toinen levy päälle. Koristele päällä oleva pohja lopulla kermavaahdolla, kiivillä ja mansikoilla.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Rippikakku


Viikonlopun toiset kakut pitivät sisällään suklaapohjan, tuoreita mansikoita, sekä valkosuklaa-limemoussen :)  Päällä vaahtokarkkimassa, kukka ja risti sokerimassaa. Onnittelut sinnekin vielä!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Rippikakku


Tänäkin viikonloppuna sain kunnian tehdä taas muutaman rippikakun. Tässä yksi niistä. Sisällä vaalea kakkupohja ja mustikka-valkosuklaamoussea. Päällä vaahtokarkkimassaa. Koristeet sokerimassasta ja nauha ihan askarteluliikkeestä :) Onnittelut vielä tätäkin kautta, Laura! :)

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Herkullinen kinkkupiirakka


Kaverini kysyi minulta hyvän kinkkupiirakan reseptiä, jolloin huomasin, ettei minulla täällä blogissa ole yhtä ainoatakaan ohjetta sellaiselle. Niinpä päätin tehdä sellaisen samalta istumalta :) Tästä tuli ihanan maukas, suussa sulava kinkkupiirakka, joka varmasti kelpaa nostaa pöytään missä tilanteessa tahansa :)

Pohja: 
2dl mummon muusi-jauhetta
4dl vehnäjauhoja
2tl valkosipulisuolaa
2tl leivinjauhetta
2dl vettä
2dl voisulaa

Päälle:
1ps kinkkukuutioita
1/2 pun. paprika
1/2 purjo
1ps juustoraastetta
200 g ranskankermaa
1dl juustokermaa 
3 kananmunaa
mustapippuria
tuoretta timjamia

1.Sekoita pohjan aineet keskenään ja taputtele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. 

2. Ripottele päälle kinkkukuutiot, kuutioitu paprika ja suikaloitu purjo.

3. Sekoita ranskankerma, juustokerma, kananmunat ja juustoraaste massaksi. 
Mausta rouhitulla mustapippurilla ja tuoreella timajamilla.

4. Kaada juusto-kermamassa piirakan päälle ja laita piirakka sitten uuniin 225 asteeseen n.20-30 minuutiksi, tai kun piirakka on kauniin ruskea.

ps. Voit ripoitella pinnalle vielä tuoretta timjamia, kun laitat piirakan tarjolle!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Maisemakahvilan raparperipiirakka



Olen jo aiemminkin tainnut mainita, että voisin elää erilaisilla raparperipiirakoilla ja tämä on yksi niistä, ehdottomasti. Tämä on raikas ja mehevä- ei kuitenkaan liian makea piirakka. Täytteeksi voi laittaa vaihtoehtoisesti vaikkapa omenaa, tai marjoja. Tämän piirakan kanssa ei välttämättä vaniljakastikkeitakaan tarvita. Tästä, jos mistä, alkaa kesä... :P

 Muruseos:
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voisulaa

Pohjataikina:
n. 2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna

Täyte:
1 l raparperipaloja
2 tölkkiä rahkaa (2 x 250 g)
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
n. 1/3 muruseoksesta

1. Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi.

2. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipannulle.

3. Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperi- tai omenapaloja, myös marjat kuten mustikka, puolukka, karviaiset tai herukat käyvät.

4. Sekoita rahka, sokeri,munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista raparperipiirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Tarjoa Maisemakahvilan raparperipiirakan kanssa vaniljakastiketta tai jäätelöä.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Porkkana-kuppikakut


Tänään tein jälkiruoaksi kahvin kanssa porkkana-kuppikakkusia. Nämä ovat erityisesti mieheni herkkua. Tästä voi tehdä myös kakkuversion vuokaan, jolloin paistoaika on n.35-40 min. Eikun herkuttelemaan :p 

(12kpl)

Muffinssit:          
2 kananmunaa                     
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1tl kanelia
1tl vaniliinisokeria
1tl leivinjauhett
1dl ruokaöljyä
3dl porkkanaraastetta

Kuorrutus:  
100g Philadelphia-tuorejuustoa (original )
60g pehmeää voita
4dl tomusokeria
2tl vaniliinisokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuivat aineet, sekä viimeiseksi öljy ja porkkanaraaste.
2. Täytä muffinssivuoat 2/3 ja paista 175 asteessa n.25 min.
3. Sekoita kuorrutteen aineet keskenään sähkövatkaimella.
4. Laita kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle ja koristele esim. mantelirouheella.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Rippikakku


Sain tehdä eräälle nuorelle herralle mm. täytekakun rippijuhlaansa. Sisälle toivottiin raikasta marjamoussea, päälle kermaa ja tuoreita marjoja. Onnittelut!!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Unikonsiemenleipä


Oi, nam! Ihanaa lämmintä leipää. Ja vielä unikonsiemeniä, joiden makua rakastan :p Tein välillä leivän kranssin muotoon, ihan vain vaihtelun vuoksi. Tämä leipä kannattaa ehdottomasti syödä jo heti lämpöisenä!

25 g hiivaa
4,5 dl vettä
1 rkl sokeria
1,5 tl suolaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
n.2 dl ruisjauhoja
4 rkl oliiviöljyä
unikonsiemeniä

1. Laita kulhoon kädenlämpöinen vesi ja sekoita siihen puoli palaa hiivaa. Lisää suola, sokeri ja jauhot, niitä vähitellen lisäten.
2. Vaivaa taikina ja lisää viimeiseksi oliiviöljy. Anna sitten kohota liinan alla noin puoli tuntia.
3. Kauli sitten taikina levyksi, ripoittele reilusti unikonsiemeniä ja kääri rullaksi. Nipistele saumakohta kiinni tiukasti. 
4. Halkaise rulla pituus-suunnassa puoliksi ja käännä "selkäpuolet" toisiinsa päin. Kierrä sitten spiraalille ja käännä päät yhteen. Nipistele nekin tiukasti toisiinsa. Anna kohota sitten n.20min.
5. Paista leipä 200 asteessa n. 20-25min. Voitele oliiviöljyllä vielä paiston loppupuolella. Ripoittele voitelun jälkeen päälle vielä siemeniä ja laita hetkeksi takaisin uuniin.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Raparperi-vaniljaleivokset (juustokakku)


Tekaisin eilen hyytymään raparperisen juustokakun. Aamulla, tehtyäni päälle kiilteen, päätinkin leikata sen leivoksiksi. Jääkaapista löytyi aika paljon vaniljaisia juttuja, joten tästä tuli aika ihanan vaniljainen juttu,- raparperia unohtamatta :p Koristelusta tuli tällä kertaa hieman "kökkönen"...

Pohja:
175 g kaurakeksejä
50 g voita

Täyte:
1 prk Flora Vanillaa
1 rs Viola vaniljatuorejuustoa
1 prk Valion vaniljarahkaa
1/2 vaniljatangon siemenet
2,5 dl raparperihilloa
6 liivatetta
1/2 sitruunan mehu

Kiille:
3 raparperin vartta
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
3 liivatetta
vihreää elintarvikeväriä tippa

1. Hienonna keksit ja sekoita ne voisulaan. Painele seos leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle (halk. 24cm). Laita liivatteet likoamaan. 

2. Vatkaa Flora vanilla vaahdoksi, lisää rahka, tuorejuusto, vaniljansiemenet ja raparperihillo. Sekoita tasaiseksi.

3. Kiehauta sitruunamehu kattilassa ja lisää puristellut, liotetut liivatteet. Kaada liuos sitten ohuena nauhana massaan, samalla sekoittaen. Kaada täyte sitten keksipohjan päälle ja laita vuoka peiteltynä jääkaappiin hyytymään yöksi.

4. Laita kiilteen liivatteet likoamaan (7min.). Keitä raparperin paloja vedessä hetki, lisää sokeri ja siivilöi. Lisää sitten puristellut liivatteet. Anna jäähtyä ja kaada täytteen päälle vuokaan. Anna hyytyä n. 3tuntia.

5. Irroita kakku vuoasta (leikkaa halutessasi leivosrenkaalla leivoksiksi) ja koristele haluamallasi tavalla.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Mansikka-kermakakku


Esikoiseni täytti eilen vuosia ja toivoi kakukseen perinteistä mansikka-kermakakkua. Mitään juhlia ei sen kummemmin pidetty, mutta tein pienen kakun omalle porukalle. Sisällä vaalea gluteeniton pohja, Valion maustettua mansikkarahkaa, mansikkahilloa, kermavaahtoa, sekä tuoreita mansikoita. Päällä kermaa, mansikoita ja koristeena metsämansikan kukkia,- ja lehtiä.

Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta

Sisälle:
1 prk Valion mansikkarahkaa 
2 dl vispikermaa
1 dl mansikkahilloa
400 g tuoreita mansikoita

Päälle:
3 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
ripaus sokeria

400 g tuoreita mansikoita

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi (1min./ per muna). Siivilöi jauhot lopuksi varovasti taikinaan. Kaada taikina voideltuun, (gluteenittomalla) korppujauhoilla jauhotettuun vuokaan (halk. 22cm). Paista pohja 175 asteessa n. 45min.

2. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä ja anna jäähtyä kokonaan. Leikkaa kakku kolmeen osaan, kostuta, täytä ja koristele.