maanantai 24. huhtikuuta 2017

Rosetit


Nostellaanpas tämä ohje esille, kun vappu on jo ihan nurkan takana...

En taaskaan malttanut olla kokeilematta uusinta hankintaani, rosettirautaa. Nämä ovat tosin niin helppoja ja nopeita valmistaa, että näitä voi tehdä useammankin kerran. Näistä saa kivaa tarjottavaa vapuksi kahvipöytään, tai brunssille. Oikeasti nämä kuuluisi varmaankin tarjoilla toinen puoli ylöspäin, mutta minusta näyttävät hauskemmilta näin :) Ohjeella tulee n.30kpl.

Taikina:
2 kananmunaa
1,5 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
0,5 tl suolaa

Paistamiseen:
n.1l rypsiöljyä

Pinnalle:
Tomusokeria, tai kaneli-sokeria

1. Vatkaa kulhossa kevyesti muna ja maito, lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi.
2. Kuumenna öljy n.180 asteiseksi kattilassa. Rosetit paistetaan yksitellen.  (Pidä kattilan kansi ulottuvilla siltä varalta, että öljy syttyy palamaan. Kannen sulkeminen tukahduttaa tulen.)
3. Kuumenna rosettirauta pitämällä sitä hetki kuumassa öljyssä. Kasta kuuma rauta taikinaan 3/4 osaltaan, niin ettei raudan yläreunaan tartu taikinaa.
Upota taikinainen rauta öljyyn ja kypsennä, kunnes rosetti on väriltään kullanruskea. Aikaa tähän kuluu noin 30 sekuntia. Nosta rosetti kattilasta reikäkauhaa apuna käyttäen talouspaperin päälle valumaan.
4. Paista samalla tavoin loppu taikina roseteiksi. Siivilöi hiukan jäähtyneiden rosettien pinnalle tomusokeria, tai kaneli-sokeria.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti