torstai 9. huhtikuuta 2015

Broileri-mozzarellapiirakka


Mieheni tulee iltayöllä työmatkalta, joten tein hänelle "iltapalaksi" suolaisen piirakan. En pitänyt ennen yhtään aurinkokuivattujen tomaattejen mausta, mutta nyt olen tykästynyt niin paljon, että laitoin niitä nyt piirakkaankin. 

Näistä tulisi myös vappubrunssille mukavia pieniä suolaisia, jos tekisi tartalettien muotoon, pieniksi piirakoiksi.


Lasillinen kylmää maitoa, piirakkaa ja....saas nähdä, jääkö sille murulle mitään... ;)

1pkt ruispiirakkataikinaa

400g broilerin rintafilettä
2 palloa mozzarellaa
0,5prk aurinkokuivattuja tomaatteja valkosipuliöljyssä
0,5prk Creme cuisine- chili & paprika
2 kananmunaa
75g juustoraastetta
mustapippuria
tuoretta persiljaa
tuoretta basilikaa


1. Painele sulanut piirakkataikina vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele hieman reikiä haarukalla ja esipaista uunissa n. 10min. 200 asteessa.

2. Paista broilerit pannulla kypsiksi, mutta varo, etteivät kuivu liikaa.

3. Sekoita Creme cuisine, kananmunat, juustoraaste ja mustapippuri kulhossa sekaisin. Lisää "mössö" sitten esipaistetun pohjan päälle.

4. Asettele sitten piirakan päälle paloitellut broilerinfileet, viipaloidut aurinkokuivatut tomaatit, sekä viipaloitu mozzarella.

5. Ripoittele piirakan päälle vielä hieman persiljaa ja paista sitten uunissa 200 asteessa n. 40-45min.

6. Koristele ja mausta lopuksi tuoreella basilikalla.

2 kommenttia: