torstai 23. huhtikuuta 2015

4-v. kakku


Tässäkin mentiin, missä aita on matalin. Kakkukuva päälle ja kermaa reunoille. Sisällä valkosuklaa-mustikkamousse (mikä oli muuten ihan mahtavan hyvää!!) ja pohjana vaalea sokerikakkupohja.

Pohja:
4 kananmunaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja

Täyte:
4dl vispikermaa
140g valkosuklaata
1 prk maustamatonta tuorejuustoa 
4dl mustikoita
4 liivatetta
3rkl sitruunamehua

Päälle:
6dl vispikermaa
tomusokeria
vaniliinisokeria
kakkukuva

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi lopuksi vaahtoon ja sekoita varoen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoitettuun irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa n. 45min.

2. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto, sulatettu, jäähtynyt valkosuklaa ja jäiset mustikat kerman sekaan.

3. Lämmitä sitruunamehu kattilassa ja lisää siihen kylmässä vedessä liotetut, puristellut liivatteet. Lisää täytteeseen ohuena nauhana, samalla sekoitttaen.

4. Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Vuoraa vuoka sitten kelmulla ja laita pohjapala takaisin alimmaiseksi. Kostuta pohjaa hieman sokeroidulla situunamehu-vesiseoksella. Lisää puolet täytteestä. Laita seuraava kakkupala, kostuta ja lisää loppu täyte. Aseta päälle viimeinen kakkupohjan osa, kostuta ja peitä kelmulla. Laita yön yli kylmään jähmettymään.

5. Kaada kakku tarjoilualustalle. Vatkaa kerma, lisää sokeria maun mukaan. Levitä kevyt kerros kermaa kakkuun. Päälle hieman paksummin. Aseta kakkukuva pinnalle ja pursottele sitten kermaa reunoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti