tiistai 21. lokakuuta 2014

Bruschetat


Inhoan basilikaa. Yäk! Päätin kuitenkin haastaa itseni ja ostin kaupasta tuoreen kimpun sitä. Päätin aloittaa siedätyshoitoni bruschetoista ja ne olivatkin superherkullisia. Tänään ruokana on Ceasar-salaattia, joten nämä passannee sen kaveriksi mainiosti. Menisivät varmasti myös pieninä suolaisina pelkälleen vaikkapa iltapalana. Mikä jännintä...meidän lapsetkin rakastuivat näihin :p

6 viipaletta vaaleaa leipää (esimerkiksi patonkia)
4 rkl oliiviöljyä
3 tomaattia
puolikas punasipuli
2 valkosipulinkynttä (itse laitoin ainakin 6 :o )
nippu basilikaa (noin 10 lehteä)
suolaa ja pippuria

1. Voitele leipäviipaleet oliiviöljyllä. Laita ne uuniin 100 asteeseen hetkeksi, jotta ne saavat vähän väriä pintaansa.

2. Poista tomaatin kannat ja pilko ne pieneksi. Pilko sipuli pieneksi. Sekoita. Pilko pieneksi myös valkosipuli ja lisää joukkoon. Sekoita.
3. Laita joukkoon vielä pieneksi pilkottu basilika. Lisää joukkoon 2 rkl oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita.
4. Ota leivät uunista ja lusikoi tomaattitäytettä leipien päälle. Nauti heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti